Omat vs muiden odotukset

Kun sinulla on tavoite, liittyy siihen väistämättä myös odotus halutusta lopputuloksesta. Tavoitteena voi olla esimerkiksi oman ennätyksen parantaminen tietyllä juoksumatkalla tai triathlonin täysmatkan kilpailun läpivieminen. Tavoite voi olla myös sellainen, jonka toteutuminen on edellisiä enemmän sidoksissa kilpakumppanien suoriutumiseen tai olosuhteisiin. Tällainen tavoite on esimerkiksi kilpailun voittaminen tai kilpailusuorituksesta jäävä hyvä fiilis.

Toteutuakseen tavoite vaatii suunnitelman, sillä tavoite ilman suunnitelmaa on vain toive. Tavoitteen asettamiseen ja saavuttamiseen tulen palaamaan yksityiskohtaisemmin myöhemmissä teksteissäni, mutta jo nyt todettakoon, että harvemmin tavoitteen saavuttaminen on seurausta pelkästään hyvästä tuurista. Harvoin olen kuullut kenenkään saavuttaneen tavoitteensa sattumalta.

Teide

Usein jo tavoitteen toteutusvaiheen aikana on mahdollista saada suuntaa-antava käsitys siitä, kuinka realistista asetetun tavoitteen saavuttaminen on. Käytettävissä oleva aika, elämäntilanne sekä harjoitteluun liittyvät vastoinkäymiset kaikki vaikuttavat siihen, onko tavoitteen saavuttaminen mahdollista vai ei. Joskus jo matkan varrella huomaa, että tavoite on liian kova ja sitä on tarkistettava alaspäin. Toisaalta, voi käydä myös päinvastoin; asetettu tavoite onkin ajateltua helpompi eikä se enää sellaisenaan motivoi. Nämä kaikki muokkaavat odotuksiamme.

Osaan yleensä melko tarkkaan arvioida niin sanotun "päivän kuntoni", ainakin siinä tapauksessa, että mitään yllättävää ei tapahdu. Kun kyseessä on urheilusuoritus, odotuksiini vaikuttavat muun muassa se, miten hyvin olen pystynyt noudattamaan valmennusohjelmaa ja millainen tuntuma itse treeneissä on ollut. Myös lähiviikkoina käydyt kisat antavat osviittaa omasta kunnosta, eikä valmentajan antama arviokaan ole vailla merkitystä.

Sitten on muiden odotukset. Epärealistiset ja hyvää tarkoittavat, mutta jokseenkin ärsyttävät odotukset. Sanotaan vaikka, että tiedän tiettynä päivänä pystyväni juoksemaan 5 km aikaan 20 minuuttia, en sen alle. Sitten ihminen toisensa jälkeen kertoo minulle, kuinka tulen kyseisenä päivänä juoksemaan tämän 5 km matkan aikaan 19 min tai alle. Tai vaihtoehtoisesti; tulen voittamaan koko kisan. Niin, että millähän perusteella?

Toiset ihmiset eivät voi tietää, mitä sinun elämässäsi on tapahtunut sillä aikaa, kun olet edennyt kohti  tavoitettasi. He eivät välttämättä myöskään tiedä, että aiemmin julkilausuttu tavoite on saattanut muuttua. Se, mikä on aiemmin ollut tavoitteesi, ei ehkä ole sitä enää. Tilanne saattaa myös olla se, että sinulla ei edes ole tavoitetta saati odotuksia, mutta joku toinen välttämättä haluaa asettaa sinulle sellaisen.

Näin ollen, on tärkeää olla ottamatta paineita toisten odotuksista. He voivat sanoa mitä haluavat, mutta kyseessä on sinun juttusi! Toivon, että kukaan ei harrasta, kilpaile tai tavoittele menestystä ainoastaan saadakseen arvostusta muilta, vaan tekee niitä asioita, jotka itse kokee tärkeiksi ja joista ainakin pääsääntöisesti nauttii. Tekemisen ilo katoaa nopeasti, jos aina yrittää täyttää muiden odotukset, olivat ne realistisia tai eivät. Tämä saattaa myös johtaa yliyrittämiseen ja sen myötä alisuoriutumiseen.

Tehdään ja tavoitellaan asioita, joilla on itselle merkitystä. Mietitään omia odotuksiamme ja iloitaan, kun ne täyttyvät. Muistutetaan itseämme myös siitä, että tyytyväinen voi olla silloinkin, kun odotuksista jäädään. Ehkä vielä ei ollut oikea aika. Tärkeintä on tehdä parhaansa. Se riittää.

Haasteiden ja ennätysten täyteinen kausi 2019

Minulla oli kisakaudelle 2019 selkeä suunnitelma; treenata kevät nousujohteisesti, tehdä kuormittava treenileiri Mallorcalla huhtikuussa, viimeistellä kunto pienissä kyläkisoissa/juoksutapahtumissa ja osallistua elämäni kunnossa 15.6.2019 Viron Otepäässä järjestettävään Ironman 70.3 kilpailuun (puolimatkan triathlonkilpailu, jossa uidaan 1,9 km, pyöräillään 90 km ja juostaan 21,1 km). Tästä kilpailusta tarkoituksenani oli ansaita osallistumisoikeus Nizzassa 7.9.2019 järjestettävään Ironman 70.3 World Championship -kilpailuun. Siis oikeaan MM-kilpailuun!

Ei mennyt se suunnitelma ihan putkeen. Toteutuakseen edellä kuvattu suunnitelmani olisi vaatinut eritoten urheilun priorisoimista, pitkäjänteisyyttä, tekemisen iloa, valmiutta kestää kovaa treeniä niin fyysisesti kuin henkisesti sekä terveenä pysymistä. Jälkimmäinen petti.

Helmikuussa sain 5 viikkoa kestävän flunssan, joka ilmeni pääasiassa yskänä. Jos minulla on jokin periaate, josta pidän kiinni, se on se, että sairaana en urheile. En, vaikka muut menevät toisen tai kolmannen flunssapäivän jälkeen lenkille kurkkukivussa ja nuhassa. En, vaikka suorituskyvystäni kertovat Training Peaksin käppyrät tekevät syöksylaskua ja konkretisoivat menetetyn kunnon. En, vaikka kärsin henkisesti, kun päivistäni viedään se, mitä rakastan eniten -urheilu. 

Terveys on minulle paljon tärkeämpää kuin yksittäinen kilpailu tai menetetty kisakausi. Sairaana urheilemisen riskit ovat todelliset ja minä en niitä riskejä ota. Lopulta viikko tai jopa kuukausi on lyhyt aika verrattuna siihen, mitä vaikkapa sydänlihastulehduksen vaatima useamman kuukauden tai jopa vuoden toipuminen kestää. Kestäisin sen, että en voisi enää koskaan kilpailla, mutta en sitä, jos en voisi enää urheilla. 

No, siitä flunssasta selvittiin. Kun pääsin taas treenaamaan, heräsi varovainen toive mahdollisuudesta vielä saavuttaa kesälle asetetut tavoitteet. Samalla huomasin, etten ole aivan rapakuntoinen, vaikka olin ollut viikkotolkulla tekemättä mitään. 

Huhtikuussa Mallorcan leirillä pääsin kuormittamaan itseäni kunnolla ja kunto tuntui hyvältä.  Kunnes kotiinpalattuani tulin taas kipeäksi. Tällä kertaa flunssa kesti 2,5 viikkoa ja elettiin toukokuun alkupuolta. Kaikki tehty työ hukkaan. Tosi kiva.

Toukokuun lopussa puolestaan akillesjänne kipeytyi ilman selvää syytä, mikä johti 3 viikon juoksutaukoon. Otepään kilpailupäivän koittaessa edeltävän 30 päivän juoksusaldo oli 4 tuntia juoksua. Siinäpä optimi harjoittelumäärä puolimatkaan sisältyvälle puolimaratonille. Ei se mitään, mennään vanhoilla pohjilla, vitsailin.

Kaikista edellä kuvatuista vastoinkäymisistä huolimatta saavutin tavoitteeni. Melkein.

En ollut Otepäässä elämäni kunnossa, lähellekään. Tästä huolimatta olin ikäsarjani (30-34) kolmas ajalla 5:02:22, joka jäi kauas puolimatkan ennätyksestäni (4:46:31). Sijoitus riitti kuitenkin tavoittelemaani MM-kisapaikkaan. Jes! 

Kesä 2019 meni kisojen puolesta paremmin kuin hyvin. Oikeastaan erinomaisesti. Osallistuin 6 triathlonkilpailuun, joista voitin 4 ja kahdesti olin kolmas. Paransin vuodelta 2017 olevaa perusmatkan ennätystäni peräti kolmesti. Loppukevään vähistä juoksukilometreistä huolimatta myös juoksu alkoi sujua ja 11.8.2019 juoksin Turku Challenge triathlonkisan viestiosuudella puolimaratonin aikaan 1:26:12, jolla paransin aiempaa ennätystäni 6 minuutilla. Tulokset tulen listaamaan omalle välilehdelleen.

Hieman heikommistakin lähtökohdista on siis mahdollista saavuttaa hyviä tuloksia. Sitä paitsi, tuskin kenelläkään kisoihin valmistautuminen on aina täysin optimaalista. Harjoittelun haasteet vain pitää ratkaista ja ainakin yrittää parhaansa.

Tällä hetkellä Nizzan kisaan on 10 päivää ja minulla on flunssa. Taas. Minulla, jolla on yleensä niin hyvä vastustuskyky. On mahdollista, että en pääse kisaamaan. Toisaalta on mahdollista, että flunssa ehtii mennä ohi.  

Summa summarum, Suomen kisakausi oli onnistunut ja saavutin enemmän kuin osasin edes toivoa. Nizzan kisa on hieno bonus, mutta jos en sinne pääse, uusia kisoja tulee. Ainakin pääsen lomalle!

Kun urheilussa ja elämässä ylipäänsä väistämättä tulee vastoinkäymisiä, on näkemykseni mukaan tärkeää, että mieli on joustava. On osattava luopua sellaisesta, mikä ei esimerkiksi olosuhteiden puolesta enää siinä hetkessä ole mahdollista. Ei silti pidä jäädä kiinni siihen, mistä on joutunut luopumaan, vaan ennemminkin tulisi keskittyä siihen, mitä voi saada tilalle. Jos en voi urheilla, voin  satsasta muihin minulle tärkeisiin asioihin, kuten ajan viettämiseen ystävieni kanssa. Mikäli en syystä tai toisesta saavuta huippukuntoa haluamanani ajankohtana, minun on edelleen mahdollista saavuttaa se myöhemmin. Aina on vaihtoehtoja ja uusia mahdollisuuksia.

Ystäväni totesi, että koskaan ei pidä luovuttaa. Minä lisäisin tähän, että koskaan ei pidä luovuttaa, mutta suunnitelmaa pitää osata vaihtaa.